Kännyköiden myynti laski Suomessa alkuvuonna kappalemäärissä mitattuna 3,8 prosenttia, mutta keskihinnan nousu eli 14,1 prosenttia nosti koko myynnin arvoa lähes kymmenen prosenttia. Uusien 5G-puhelimien keskihinta olikin lähes 580 euroa vaikka halvempiakin malleja on jo tullut tarjolle. Kaikkien kännyköiden keskihinta oli alkuvuonna 411 euroa kun viime vuonna se oli 360 euroa.
Uutinen
Fennian muotoilupalkinnot – päiväkotikonseptista älyohjaamoon
Teknologiamessuilla rajoitetusti sulautettuja uutuuksia
Teknologia22 – Uusia sulautetun elektroniikan ratkaisuja on Helsingissä alkaneilla Teknologia22-messuilla aiempia kertoja rajotetummin. Esittelijöiden mukaan syynä on pula piireistä, jonka takia valmistajat keskittyivät myymään nykymallejaan. Jotain uutuuksia löysimme kuitenkin messuilta, jotka jatkuvat vielä huomiseen torstaihin asti.
Kvanttiprosessorin valmistamiseen 35 miljoonaa euroa
Uudenlainen kvanttilaskenta on Euroopan unionille strategisesti tärkeä toimiala, josta odotetaan tulevaisuudessa huimia vaikutuksia eri sektoreille. Sitä varten suomalainen IQM on saanut Euroopan investointipankilta uuden 35 miljoonan lainarahoituksen kvanttiprosessorien kaupallistamiseen ja valmistukseen yrityksen Espoon tuotantolaitoksella.









