Viikonlopun innovaatiokilpailusta alkunsa saanut idea konkretisoituu älykkääksi lisätyn todellisuuden AR-pakkaukseksi. Pakkaus kertoo kännykälle tai tabletille syntytarinansa interaktiivisesti ja kolmiulotteisesti. Muitakin AR-sovelluksiakin on tulossa. Katso videolta miten uudenlainen pakkaus rakentuu.
Uutinen
LiDAR-tutkaa ja tekoälyä kokeitiin liikennehäiriöihin
Liikennevirasto ja Tieto kokeilivat keväällä Espoossa tekoälyn ja uudenlaisten optisten LiDAR-tutkien käyttöä liikennevirtojen analysoinnissa. Molemmat tekniikat voivat jatkossa tuoda uusia mahdollisuuksia turvallisen tienpidon helpottamiseksi. Videokameravalvonta on silti edelleen taloudellisesti kustannustehokkainta.
Tässä vuoden 2019 pahimmat tietoturvaongelmat
TactoTek lisensoi ranskalaisyhtiölle
DNA perustaa tulevan 5G-verkon Nokian pilveen
5G-verkko näkyy pian paremmin
Wave Computing tuo avoimet MIPS-ytimet
Suomesta neljä kehittäjätahoa robottibussihankkeeseen
Liuotuksella kultaa elektroniikkaromusta
Helsingin yliopistossa kehitetyn uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan kierrättää aiempaa ympäristöystävällisemmin esimerkiksi elektroniikkaromusta. Toistaiseksi menetelmää on kokeiltu laboratorio-olosuhteissa, mutta löytö avaa kuvan Eeva Heliövaaran mukaan mahdollisuudet myös kaupalliseen soveltamiseen.









