Suomalaisen koodin edistäjä -palkinto on myönnetty alan podcastin perustaneelle Elisa Heikuralle. Hänen verkkoon perustama Koodarikuiskaaja-podcast on tarkoitettu niin aloittelijoille kuin pitkään alalla olleille. Palkinto julkistettiin tänään suomalaisen koodin päivänä.
Uutinen
Suomalaista akkumateriaalia ranskalaisautoihin
Nokian serverit laajempaan käyttöön
F-Securen Hyppöseltä kyberturvallisuuskirja
Startup-yritykset liittyivät yhteen – viiden kohdan ohjelma
Peliyhtiö Supercellin ja sadan muun Suomessa toimivan kasvuyrityksen muodostama startup-yhteisö hakee uutta kasvua yhteistyöstä. Uusi yhteisö haluaa rakentaa Suomesta parhaan startup- ja kasvuyritystoiminnan ekosysteemin, joka on kansainvälisesti tunnettu innovaatioistaan. Yhdistyksellä on viiden kohdan kehitysohjelma kasvun saavuttamiseksi.
Suomalainen IoT-tietoturvamerkintä kansainvälistyy
Sähkölentokoneet entistä lähempänä
Sähköbussit ovat jo lyöneet kaupunkiliikenteessä läpi ja sähköhenkilöautojen määrä Suomen on lähtenyt kasvuun. Myöskään lentoliikenteen sähköistyminen ei ole VTT:n selvityksen mukaan enää kaukaista tulevaisuutta, vaan konkretisoituminen alkaa jo viiden vuoden sisään, jos uskotaan alan konevalmistajia.
Suunnon anturibisnes tuttuihin käsiin
Kiinalaisomistuksessa nykyisin oleva Amerin Suunto luopuu Movesense-anturibisneksestään. Ostajana on Movesense-yksikköä pitkään johtanut Jussi Kaasinen. Hänen vasta perustamsa yritys hakee anturialustalle uusia markkinoita kuntoilun lisäksi lääketieteen alueelta. Viimeisin uutuus on medtech-markkinoille esitelty Movesense Medical -anturi.
Rekisteröimätön RFID-piiri on hyödytön lemmikkieläimen löytämisessä
Suomen löytöeläintaloissa ja eläinsuojeluyhdistyksissä kohdataan usein mikrosirotettuja eläimiä, joiden sirutietoja ei löydy Suomen eläintietokannoista. Eläimelle on voitu laittaa RFID-tunnistepiiri, mutta sirutietoja ei ole joko ymmärretty, osattu tai viitsitty viedä mihinkään eläintietokantaan. Mukana myös tietoa lemmikkieläinten tunnistuspiirien tekniikoista.
Kännykkäantennit suomalaisiin puumastoihin
Pohjoiskarjalaisen Ecotelligentin toteuttama puurakenteinen tietoliikennemasto on otettu käyttöön Pohjois-Italiasssa Inwit-yrityksen verkossa. Suomalaisesta puusta tehdyn 40-metrinen masto tarjoaa aiempaa parempaa sulauttumista ympäristöön. Puumastoille odotetaan kasvia markkinoita erityisesti Keski-Euroopassa.