Valmet Automotive rakentaa uusimman akkujärjestelmiä valmistavan tehtaansa Saksaan, Kirchardt Baden-Württembergin osavaltioon. Tuotannon pitäisi alkaa jo ensivuoden alkupuoliskolla. Lisäksi osa tehtaan akkupaketteihin liittyvästä työstä tehdään Suomessa.
Uutinen
Pieni uutuuspiiri reunalaskentaan
Suomi houkuttelee koodareita ulkomailta
Business Finland on yhteistyökumppaneidensa kanssa käynnistänyt ulkomaisten ICT- ja pelialan osaajien hankintakampanjan. Tarkoitus on houkutella Yhdysvalloista Suomeen alan osaajia ja tarjota heille myös lupaprosesseihin pikakaistaa, jossa oleskelulupahakemukselle luvataan päätös kahden viikon sisällä.
Robottiautojen kehittäjä laajentaa Kuopioon
Reaaliaikaisiin TNS-verkkoihin Ethernet-kytkinpiiri
Digitaalinen laastari muutamalla eurolla
VTT kehittää kumppaneidensa kanssa puettavia antureita, kuten älylaastareita, jotka seuraavat potilaan peruselintoimintoja tauotta ja lähettävät tiedot langattomasti valvontajärjestelmään. Suurin yksittäinen komponentti laastarilla on nappiparisto, ja sekin korvautuu varmasti lähivuosina joustavalla paristolla.
Nokia aikoo vähentää – lisärahat tutkimukseen
Nokia ilmoitti tänään suunnitelmista, jonka mukaan yrityksen maailmanlaajuinen työvoimamäärä laskisi parin vuoden kuluessa 90 000:sta jopa 80 000–85 000 työntekijään. Yritys aikoo käyttää syntyvät kustannussäästöt lisäinvestointeihin muun muassa tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä osaamisen ja valmiuksien varmistamiseen. Suomessa Nokia on palkannut aiemmin jopa lisää tutkimus- ja tuotekehitysväkeä.
Suomalaiset patentoivat kasvavasti – Nokia edelleen suurin
Lisää pilviosaajia – Google Cloud -osaajaksi 12 viikossa
Google Cloud -osaajat viedään nyt käsistä, joten suomalaisyhtiö Sofigate aloittaa yhdessä Academic Worksin kanssa pikakoulutuksen työntekijäpulansa paikkaamiseksi. Maksuttoman kurssin lopuksi osallistujat työllistyvät Sofigatelle. Myös it-yhtiö CGI on aloittanut oman pilviosaajien koulutukset.
Kännyköiden kunnostaminen kasvaa – uusia huoltotehtaita
Suomalainen kunnostettujen älypuhelinten yritys Swappie kertoo kasvattaneensa liikevaihtonsa viime vuonna 97,6 miljoonaan euroon. Eurooppaan laajentuneen yrityksen missio on tehdä huolletusta elektroniikasta valtavirtaa. Yrityksen uudet Applen iPhone-korjauksiin erikoistuneet huoltotehtaat sijaitsevat Suomessa ja Virossa.







