Shift keskittyy tekoälyn jalkauttamiseen

Turussa ensi elokuussa järjestettävä Shift-tapahtuma pyrkii tekoälyhypestä kokonaisvaltaisempaan älykkyysajatteluun. Turun linnassa ja Kakolassa aiemmin järjestetty tapahtuma järjestetään tänä vuonna Ruissalon tapahtumatelakalla.

Pääomasijoittajat uskovat ohjelmistoalan yrityksiin – älyteknologia nosteessa

Yksityisillä pääomasijoitusyhtiöillä on konsulttiyritys BDO:n tekemän selvityksen mukaan runsaasti kiinnostusta ja odotuksia ohjelmistoalan yrityksiä kohtaan. Peräti 92 prosenttia pääomasijoittajista uskoo ohjelmestoalan sijoitustensa kasvavan lähivuosina. Ja koko ICT-alue sovelluksineen ja älytekniikoineen on hyvässä vedossa.

VMwarelta uutta 5G-pilvialustaan

Yhdysvaltalainen VMware esitteli Barcelonan mobiilimessuilla uusia ominaisuuksia 5G:n ja pilven hyödyntämiseen tarkoitettuun alustaan. Yritys kertoi jatkavansa myös tutkimusyhteistyötä verkkotoimittaja Ericssonin kanssa.

Akkumateriaalien kierrätyksestä miljardiluokan bisnes

Business Finland on myöntänyt Aalto-yliopiston vetämälle BATCircle (Finland-based Circular Ecosystem of Battery Metals) -konsortiolle noin kymmenen miljoonan euron rahoituksen. Aallon johtama konsortio parantaa kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja akkukemikaalien tuotantoprosesseja ja lisää litiumioniakkujen kierrätystä miljardien eurojen markkinoiden luomiseksi.