Sijainti
Etusivu > Hakutulos "esim" (Page 121)

Uusi virtuaalitekniikan studio Tampereelle – 32 kameraa

Tampereen yliopistoon toteutettu Suomen ensimmäinen volumetrinen kaappausstudio tekee virtuaalitodellisuudesta entistä aidompaa.  Uusi studio on pystytetty yliopiston CIVIT (Centre for Immersive Visual Technologies) -tutkimuskeskukseen. Uusiin tiloihin pääsee tutustumaan tulevana keskiviikkona 8.6.2022 Imaging Days -tapahtuman yhteydessä.

Teollisuuden kyberhyökkäykset maksavat jo miljoonia

Tietoturvayhtiö Trend Microin uusimman selvityksen mukaan 89 prosenttia kaikista sähkö-, öljy- ja kaasualan yrityksistä sekä valmistajista on joutunut viimeisen vuoden aikana tuotantoon ja energiahuoltoon vaikuttaneiden kyberhyökkäysten kohteiksi.  Suomessa esimerkiksi Valtran traktoritehtaan tuotanto on kipuillut emoyhtiönsä kyberhyökkäyksistä.

Toukokuun myydyimmät kännykät – myös 4G-puhelimilla ottajansa

Teleoperaattoreiden toukokuussa puhelinten myyntilistalla ei suuria yllätyksiä nähty. Tutut Apple ja Samsung dominoivat listaa, mutta pakkaa sekoittaa hieman Xiaomi, joka kiilasi esimerkiksi Telialla sijalle kahdeksan. Vaikka 5G-puhelimet ovat valtavirta niin 4G-puhelimille on edelleen omat ottajansa. 

Väitös: Painettavaa elektroniikkaa myös hylkiville pinnoille

Painotekniikoiden avulla voidaan valmistaa saumattomasti ympäristöön sulautuvaa elektroniikkaa tavoilla, jotka eivät ole perinteisten menetelmien ulottuvissa. Keinot ovat toistaiseksi rajalliset, koska väitöskirjan Tampereen yliopistossa tehneen DI Riikka Mikkosen mukaan tulostaminen hylkiville pinnoille on edelleen varsin haastavaa.  

Ylös