Uusi nopea menetelmä piirilevyjen jälkikäsittelyyn Uutinen Uutuudet 24.5.202427.5.2024 Oulun yliopiston Super Fab Labissa on kehitetty uudenlainen menetelmä piirilevyjen jälkikäsittelyyn, joka mahdollistaa tulostuksen ja pastan levittämisen suoraan jyrsitylle piirilevylle. Kuvan piirilevyn valmistuksessa on käytetty Mimakin valmistamaa UV-tulostinta. Uutta menetelmää tutkitaan myös Yhdysvaltain MIT-yliopistolla.
Valmet Automotivelta suuren energiatiheyden akkujärjestelmä Uutinen 23.5.202423.5.2024 Valmet Automotive esittelee uuden suuren energiatiheyden Energy Pack-akkujärjestelmän hyöty- ja työkoneiden sähköistämiseksi. Uutuus täydentää myös yhtiön aiempaa Modular Battery Platform -akkutuoteperheen tarjontaa.
Suomalaistutkijoita kiinnostavat droneparvet ja uutuustutkat Uutinen 21.5.2024 Suomi on vahvasti mukana Euroopan unionin uusien puolustustekniikoiden kehittämisessä. VTT kertoo olevansa mukana viidessä eri Euroopan puolustusrahaston hankkeessa, joista kiintoisimmat liittyvät uudenlaisten lentävien droonilennokkien parviälyyn ja erilaisten tutkaratkaisujen kehitykseen.
Väitös: Matkapuhelinten kuuluvuuteen kerrostaloissa voidaan vaikuttaa Artikkelit/raportit 21.5.202423.3.2025 Sisällä pätkii, mutta ulkona toimii moitteetta, on tuttu lause monille kerrostaloissa kännykkää käyttäneille. Diplomi-insinööri Ari Asp tutki Tampereen yliopistolla väitöskirjassaan onko uusien ja vanhempien kerrostalojen ulkokuoren kännyköiden radiosignaalien läpäisevyydessä oikeasti eroja, ja jos on, niin mistä ne johtuvat.
Hack the Networks 24: Huippuhakkerit kolkuttelivat luvan kanssa 5G-tietoturvaa Tapahtuma Uutinen 20.5.202415.7.2024 Viime viikonloppuna Espoon Dipoliin kokoontuneille 70 valkokaulushakkerille annettiin luvan kanssa mahdollisuus testata mukana olleiden yhteistyöyritysten 5G-verkkoja ja jopa murtautua sisään ja kartoittaa niiden komponentteja ja palveluja sekä muuttaa käyttöoikeuksia. Ja siitä parhaimmat joukkueet palkittiin selvällä rahalla. Mukana olivat Aallon lisäksi PwC, Digita, Nokia ja Ericsson.
Googlelle miljardin euron jättilaajennus Haminaan Uutinen 20.5.202420.5.2024 Hakukoneyhtiö Google kertoi tänään aloittavansa Haminan datakeskuksen seitsemännen laajennuksen, jonka arvo on miljardi euroa. Uusimman investoinnin jälkeen Google on investoinut Haminan datakeskukseen jo noin 4,5 miljardia euroa.
Elisa tuo lisää 5G SA -verkon laajakaistaliittymiä Uutinen 20.5.202420.5.2024 Elisa tuo kesäkuussa yrityksille lisää keinoja hyödyntää itsenäisen 5G SA -verkon toimintoja. Se tuo vaativaan datankäyttöön suunnatut 5G SA-mobiililaajakaistaliittymät verkon viipaloinnilla. Myös kuluttajien itsenäisen 5G SA-verkon tarjonta laajenee toukokuun aikana.
Hack the Networks 2024: Valkokaulushakkerit 5G-verkkojen kimpussa Tapahtuma 18.5.202420.5.2024 Liikenne- ja viestintävirasto Traficom järjestää Espoon Otaniemessä yhdessä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa kaksipäiväisen 5G:n kyberturvallisuuteen pureutuvan hakkeritapahtuman. Mukana ovat myös Aalto-yliopisto, Nokia, Ericsson sekä Digita, Fortum ja PwC.
Parempaa verkkosalausta kvanttitekniikoilla Uutinen 17.5.202420.5.2024 Suomessakin toimiva verkkoyhtiö Equinix tuo tarjolle espanjalaisen Qusiden kehittämää kvanttilukujen satunnaisgenerointiteknologiaa. Uuden tekniikan avulla verkossa voidaan suojautua aiempaa paremmin kyberhyökkäyksiltä. Quside on ottamassa salaustekniikoita käyttöön myös IoT-laitteiden suojaamisessa.
ICT-yritykset keskittyneet vahvasti pääkaupunkiseudulle Artikkelit/raportit 16.5.202422.4.2025 Suomalainen ICT-sektori on yksi voimakkaimmin viime vuosina kasvaneista toimialoista, joka on paljolti keskittynyt pääkaupunkiseudulle vaikka alan yrityksiä toimii paljolti myös Turun, Tampereen ja Oulun alueilla.