Sijainti
Etusivu > Hakutulos "esim" (Page 87)

Eurooppa kieltää biometrisen kameratunnistuksen

Euroopassa ei sallita tulevaisuudessa kameravalvontaa biometrinen tunnistuksella päätti eilen EU-parlamentti asetusehdotuksessaan. Ja laajemminkin tekoälypohjaisten ratkaisujen käyttö tulee olla Euroopassa tulevaisuudessa nykyistä turvatumpaa ja avointa. Esimerkiksi biometrisen kameraetätunnistuksen lisäksi tunteiden tunnistaminen ja ennustava poliisitoiminta kiellettäisiin tulevien säädöksen kautta.

Täällä on Suomen parhaimmat ja huonoimmat digiyhteydet

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on selvittänyt kiinteiden ja langattomien digiyhteyksien saatavuutta eri kunnissa. Niistä 28 saivat vähintään 4,5 tähteä täydestä viidestä, mutta osa sai vain 2,5 tähteä. Lisäksi alle kahteen tähteen jäi kaikkiaan  56 kuntaa. Mukana on kartta ja listaus digiyhteyksien jakautumisesta eri puolilla Suomea.

MPD2023 esittelee Tampereella robotin joka osaa parannella itseään

Tampereen Manufacturing Performance Days kokoaa 5,-7. kesäkuuta valmistavan teollisuuden ylintä johtoa, teknologiapäättäjiä, asiantuntijoita sekä teknologia- ja palveluntarjoajia yhteen. Mukana on 63 yhteistyökumppania ja 700 vierasta. Tapahtumassa on esillä myös teollisuusrobotti joka osaa parannella itsesään omatoimisesti.

Ylös