Tarkemmat kuvakennot kännyköihin ja sulautettuihin

Koronavirus rokottaa tänä vuonna kännyköiden lisäksi niiden CMOS-kuvakennojen kauppaa. Notkahdus on jäämässä kuitenkin IC Insightsin mukaan lyhytaikaiseksi ja markkina pääsee vielä tänä vuonna uusien kennomallien kautta uuteen kasvuun. Myös sulautetut vision-ratkaisut tulevat kasvattamaan markkinaa tulevina vuosina.

Pieni 3D-etäisyyskamera CMOS-tekniikalla

Oulun yliopiston Circuits and Systems -tutkimusyksikössä (CAS) tehdyssä väitöskirjatyössään Sahba Jahromi on kehittänyt CMOS-anturin, joka luo perustaa pienikokoisen 3D-etäisyyskameran kehittämiseen. Prototyyppianturi sisältää 8096 ilmaisinelementtiä.

Uutta piiritekniikkaa 3D-etäisyysmittauksiin

Oulun yliopistossa on kehitetty uudenlaista piiritekniikkaa, joka mahdollistaa 3D-etäisyyskuvien muodostamisen tavallisen CMOS-kameran tapaisilla miniatyrisoiduilla antureilla. Huomenna tarkastettavassa Henna Ruokamon väitöstutkimuksessa käytettiin lyhyttä laserpulssia ja anturi oli toteutettu kaupallisilla puolijohderatkaisuilla.

Maailman nopein optinen kytkin tietokonepiirille

Yhdysvaltalaisen National Institute of Standards and Technologyn (NIST), Maylandin yliopiston ja ETH-Zurihin tutkijat ovat kehittäneet optisen kytkimen, joka ohjaa valoa tietokonesiruilla nopeammin kuin mikään muu vastaava laite. Katso videolta miten ratkaisu toimii.

Oululaistutkijalta viisi kertaa tarkempi laseretäisyysmittari

Valopulssin kulkuaikamittaukseen perustuva etäisyysmittaus on tekniikkana pitkään käytetty ja kehitetty pitkään. Väitöstutkija Mikko Hintikka halusi saavuttaa kuitenkin nykyisiä tekniikoita paremman tarkkuuden valopulssimittauksen avulla. Oulun yliopistossa syntyi tekniikka, joka on jopa viisi kertaa nykytapoja tarkempi.

Monsteripuhelimeen Sonyn 48 megapikselin kamerakenno

Huawei tuo kakkosmerkillään Nokian aiemman monsteripuhelimen tyyliin kännykän, jossa on huipputarkka, 48 megapikselin kamera. Alkuaan Lase Vegasissa alkukuusta julkistettu uutuus perustuu Sonyn ONY IMX586 ‑CMOS-kamerakennoon, joka rakentuu 1,6 mikronin pikseleistä Quad Bayer ‑suodatuksella.

Neuromorfinen piiri – biologiasta mallia

Amerikkalainen BrainChip on julkistanut biologiasta toimintatapansa ammentavan SoC-hermoverkkopiirin. Piiri on toteutettu perinteisellä CMOS-logiikkaprosessilla. Piiri sopinee parhaiten pienitehoisiin tekoälysovelluksiin.

Ensimmäinen CMOS-QD-kamerakenno grafeenista

Barcelonalainen Institute of Photonic Sciences (ICFO) kehittää ensimmäistä grafeeniin ja kvanttipisteisiin perustuvaa CMOS-kameraa. Uudenlainen kamerakenno kykenee kuvaamaan samanaikaisesti sekä näkyvää että infrapunavaloa.