Matkapuhelinoperaattoreista DNA:n laajakaista oli nopein konsulttiyritys Omnitelen mittauksissa. DNA:lla oli yrityksen mukaan suurimmat keskimääräiset saapuvan liikenteen nopeudet kahdeksassa kaupungissa kymmenestä mitatusta. Tutkimus kattoi kolme suurinta operaattoria.
Artikkelit/raportit
Raportti: Mobiilidatan käyttö kiihtyy edelleen
Raportti 2015: Lentokonekauppa sotki teknologiaviennin
Korkean teknologian tuotteiden vienti säilyi viime vuonna vuoden 2014 tasolla ja oli Tullin mukaan 3,9 miljardia euroa. Tosin ilman kolmen lentokoneen jälleenvientiä korkean teknologian vientiluvut olisivat olleet selvästi laskusuuntaisia. Kännyköiden tuonti sen sijaan nousi, mutta elektroniikan komponenttien tuonti laski.
Selvitys: Tuulivoimaloista ei vaaraa muuttolinnuille
Ohjelmisto optimoi trukin liikkeitä – me teimme sen
Ericsson löysi ratkaisuja IoT-anturiverkkoihin
Suomi vetämään ilmakehätutkimusta
Suomen johtama ilmakehän Actris-tutkimushanke on valittu osaksi eurooppalaista tutkimusyksiköiden kokonaisuutta. Mukana ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto sekä taustatahoina opetus- ja kulttuuriministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Raportti: Tutkimuksen verotuet lisäsivät innovaatioita – Etlan mukaan tehottomia
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan verotuet lisäsivät brittiyrityksissä innovaatioita merkittävästi, arvioidaan VATT:n erikoistutkija Elias Einiön yhdessä London School of Economicsin tekemässä selvityksessä. Vastaava verotuki ei Suomessa saavuttanut Etlan uusimman raportin mukaan asetettuja tavoitteita.








