Ohjelmistoyhtiö Symbio avaa tytäryhtiön Saksaan palvelemaan paikallisia suuryrityksiä. Pari viikko sitten suomalainen ohjelmistotalo Eficode avaa jo toisen toimistonsa Ruotsiin. Kumpikin yritys pääsee uusien toimpisteiden avulla entistä paremmin autoteollisuuden sisäpiiriin.
Yleinen
Oulu vie ohjelmisto-osaamista Kiinaan
Oulun yliopisto on sopinut kiinalaisen Nanjing Institute of Technologyn (NJIT) kanssa ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelman käynnistämisestä. Kyse on Oulun yliopiston tähän asti suurimmasta koulutusvientihankkeesta.
SSS: Entisen kännykkätehtaan portit poissa – uusi kyltti katolle
Uutta etäohjaustekniikkaa robottibusseihin
Automaattiset liikennevälineet tekevät tuloaan, mutta tarvitsevat enemmän älyä pärjätäkseen liikenteessä, kertoo suunnitteluyritys Nodeonin liiketoimintajohtaja Jarno Kallio. Yritys kehittää Robusta-hankkeessa uudenlaista etäohjausjärjestelmää. Liikenne toimii jos tietoturva on Kallion mukaan riittävän hyvällä tasolla.
Ikea hankki lisää tuulivoimaa – 13 turbiinia
Helsinkiin uusi kehityskeskus terveysteknologialle
Tuulivoiman määrät lähes reaaliajassa – nyt piikitti
Suomessa tuulee eniten loka-maaliskuussa. Samaan aikaan sähkönkulutus on suurinta, joten tuulivoimatuotanto sopi hyvin Suomeen, kertoo alan tuottajajärjestö. Sen mukaan tuulivoimatuotanto on luonteeltaan vaihtelevaa mutta hyvin ennustettavaa. Määrää voi seurata lähes reaaliaikaisesti kantaverkkoyhtiö Fingridin ja Wind Europen nettipalvelusta.







