Pienikokoista BBC:n micro:bit -korttitietokonetta on jaettu jo miljoonalle koululaiselle Isossa Britanniassa. Säätiötyyppistä korttiprojektia vetää suomalaisille tuttu IoT-kehittäjä Zach Shelby, joka myi oululaisen Sensinode-yrityksensä ARM:lle kolmisen vuotta sitten. Nyt kortti-ideaa ollaan viemässä Euroopan lisäksi myös Aasiaan ja Yhdysvaltoihin.
Uutinen
Suomalainen venenäyttö pääsi esille
Vaasassa pilotoitiin älyverkon vianpaikannusta
Yhteistyössä sorvattu teholähde
Hyvä ikä 2016: Uusinta anturiteknologiaa ikäihmisille
Vanhusten kotona asumista ja toimintakykyä havainnoiva anturiteknologia tulee kehittymään VTT:n mukaan nopeasti. Jo nyt teknologia helpottaa elämää, sanoi VTT:n johtava tutkija Jaana Leikas perjantina Tampereella päättyneillä Hyvä Ikä -messuilla. Uusin anturiteknologia hyödyntää langattomia yhteyksiä.
Mars-laskeutuja tuhoutui – mukana meni suomalaistekniikkaa
Suomalaistesteri aikoo mullistaa markkinat
Aurinkoisia ledejä puutarhureille
Uusia lasereita 3D-hahmotukseen
Video: Avaruuslaskeutuja tömähti Marsiin
Euroopan avaruusjärjestön ESAn ExoMars Schiaparelli on laskeutunut Marsin pinnalle, mutta alkuvaiheessa lopullista tietoa laskeutumisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta ei saatu. Uusimpien tietojen mukaan Schiaparelli kuitenkin murskaantui laskeutuessaan. *) Tässä kuitekin videonäkemys, joka näyttää miten suomalaisiakin mittauslaitteita sisältävän moduulin olisi pitänyt laskeutua Marsiin.








