Kännykkämyynti on ollut operaattoreiden mukaan vilkasta, kun kesälomakausi ja useat uutuusmallit ovat aktivoineet ihmisiä päivittämään laitteitaan. Samalla 5G-verkkoa on rakennettu yhä uusille alueille, joten 5G-liittymille alkaa olla jo laajempaakin käyttöä. Moni sinnittelee silti edelleen 3G- ja 4G-liittymillä niiden edullisempien kuukausihintojen takia.
Uutinen
Wind Riverin tekniikka vauhdittaa 5G-datakeskuksen reunalaskentaa
Tetra-verkoista tunnistettu haavoittuvuuksia
Suomalaisyritykseltä tehoelektroniikan puhdastila Saksaan
Suomalaisten röngenilmaisimien valmistus uusiin tiloihin
Röngenilmaisimia kehittävä Detection Technology muuttaa ensi vuoden alussa uusiin tiloihin Oulun Linnamalla. Teknologiakeskus Technopolisen tulevat tuotantotilat räätälöidään yrityksen vaativaa elektroniikkavalmistusta varten. Yhtiöllä on Oulun lisäksi ilmaisimien tuotantolaitoksia myös Kiinassa ja Ranskassa.
Raportti: Älykelloista valtavirtaa ja TikTok on suositumpi kuin paperinen sanomalehti
Suomalaisten median ja erilaisten digilaitteiden käyttö on muuttunut runsaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Netin Youtube on paisunut markkinointiyhtiö Dagmarin mukaan jo lineaarisen television kokoluokkaan ja TikTok on jo suositumpi kuin paperinen sanomalehti. Myös itsensä mittaaminen on kasvattanut suosiotaan digilaitteiden yleistyessä.
Valokuitua maahan sadoilla miljoonilla euroilla
Suomessa on menossa valokaapelibuumi. Uusimpana Capmanin ja Telian omistama yhteisyritys Valokuitunen kertoo solmineensa lähes 400 miljoonan euron lainarahoituspaketin, jolla aikoo rakentaa eri puolille Suomea jopa 400 000 koteihin liitettyä valokaapeliyhteyttä. Viikko aiemmin kilpaileva Valoo kertoi omasta rahoituspaketistaan kuituverkon laajentamiseksi. Lisäksi kesäkuun alussa myös teleoperaattori Elisa kertoi jatkavansa 5G:n lisäksi kuituinvestointejaan 200 miljoonalla eurolla.
Suomalainen anturimoduuli frisbeegolfiin
Uusi ennakkomyyntiin tuotu suomalainen anturimoduuli nostaa frisbeegolfin uudelle tasolle niin pelaajien, valmentajien kuin yleisönkin näkökulmasta. Tamperelaisen Gameproofer-ratkaisu perustuu sirumoduuliin, joka mahdollistaa heittäjän kehittymisen lisäksi uusia mahdollisuuksia pelin seuraamiseen esimerkiksi televisiolähetyksissä.