Congatecin COM-kortteihin reaaliaikaisuus ja TNS-tuki Uutinen Uutuudet 22.9.202122.9.2021 Congatec on esitellyt uusimpia teollisuuden IoT-sovelluksiin tarkoitettuja Intel-pohjaisia COM-korttiratkaisuja. Niiden yhdistävänä tekijänä on TSN (Time Sensitive Networking) -tuki, jonka avulla voidaan toteuttaa avoimiin standardeihin perustuva reaaliaikainen yhden kaapelin Ethernet-verkko. Intelin lisäksi tarjolla on myös AMD:n ja NXP:n suortimiin perustuvia kortteja.
Oulu testaa metallin 3D-tulostusmenetelmiä Uutinen 22.9.202122.9.2021 Oulun yliopiston tulevaisuuden tuotantoteknologiat -tutkimusryhmä on käynnistänyt hankkeen, jossa arvioidaan metallin erilaisia 3D-tulostusmenetelmiä. Hankkeen tavoite on siirtää saatu tutkimustieto tehokkaasti myös suomalaisyritysten hyödynnettäväksi.
Selvitys: Teknologiateollisuus tarvitsee lisää digiosaajia – myös ulkomailta Artikkelit/raportit 21.9.202121.9.2021 Teknologiateollisuus tarvitsee uuden selvityksen mukaan kymmenen vuoden sisällä 130 000 uutta osaajaa eli vuosittain noin 13 300 ikääntymisen takia. Digitekniikka vaatii uudistumista ja valtavasti lisää korkeasti koulutettuja osaajia. Heitä on tarve houkutella lisää myös ulkomailta, kerrotaan Teknologiateollisuuden tekemässä selvityksessä.
Tampereelta pian ensimmäinen SoC-prototyyppipiiri Uutinen 21.9.202121.9.2021 Viime vuonna käynnistetyn järjestelmäpiirisuunnitteluun keskittyvän SoC Hub -avauksen ensimmäisen maaliviivan ylitys lähestyy. Yritysten ja yliopiston kehitystyön tuloksena saadaan vuoden lopulla valmiiksi ensimmäinen keskuksessa suunniteltu piiriprototyyppipiiri. Lopullisen piirin valmistus tapahtuu 22 nanometrin piiriprosessilla belgialaisen IMEC:n kanssa.
Tulevaisuuden polymeerirobotit liikkumaan valon avulla Artikkelit/raportit 20.9.202122.4.2025 Pehmeä robotiikka voi korvata tulevaisuudessa jopa käytössä oleville metallikuorisia sähköllä ohjattavia robotteja. Tampereen yliopipistolle tutkitaan niitä varten ”älykkkäitä”, ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivia polymeereja, joiden aulla liikettä voidaan ohjata valoenergian avulla.
Robottiauton lidar-tutka näkee yli 400 metrin päähän Uutinen 17.9.202120.9.2021 Volkswagenin tulevaisuuden itseohjautuvat autot käyttävät kameroiden sekä lidar- ja tutka-antureiden yhdistelmää, joka näkee jopa 400 metrin päähän. Ensimmäinen itseohjautuvien autojen käyttäjä tukee olemaan yrityksen oma tytäryhtiö MOIA, joka aikoo tuoda robottiautot Hampurin liikenteeseen jo muutaman vuoden päästä.
Euroopan Galileo-satelliiteista suojatumpaa paikannustietoa Uutinen 17.9.202116.9.2021 Eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän julkisesti säännelty PRS-palvelu (Public Regulated Service, PRS) on tulossa käyttöön vuonna 2024. Samalla suomalaisviranomaisille tulee tarjolle myös nykyistä suojatumpaa ja häiriötilanteita kestävää paikka- ja aikatietoa.
Euroopan vahvistettava puolijohdepiirien omavaraisuuttaan Esitykset 16.9.202123.9.2021 Piiripulan rassaama autoteollisuus on nostanut vaateita oman puolijohdeteollisuuden voimistamisesta. ”Muuten emme saavuta digitaalisuutta Euroopassa, sanoi Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen eilisessä puheessaan. Euroopalla on jo vahvaa alan tutkimusta, joitakin sirutaloja ja alan osaamista esimerkiksi puolijohdelaitteiden valoituslaitteissa, mutta piirien volyymituotanto on muutamaa poikkeusta lukuunottamata pääosin Aasiassa.
Turvattuja piirejä esineiden internetiin Uutinen Uutuudet 16.9.202116.9.2021 Silicon Labs esitteli äskettäisessä kehittäjäkokouksessaan joukon uusia IoT-piiriratkaisuita sekä kehitystyökaluja. Kiintoisimpia olivat yli kilometrin etäisyydellä toimivat alle gigahertsin FG23- ja ZG23-järjestelmäpiirit ja niiden kehityskortit ohjelmistoineen.
Matalalla lentävät LEO-satelliitit varmistamaan hätäverkkojen toimintaa Artikkelit/raportit 16.9.202116.9.2021 Nopeasti kehittyvät matalan kiertoradan LEO-satelliittipalvelut voivat tulevaisuudessa varmentaa maanpäällisten viestiverkkojen lisäksi hätäsignaalien välittämisen. Lisää aiheesta viranomaisverkkoja operoivan tahon uudesta teknologiaselvityksestä.