Suomalaisen teknologiateollisuuden näkymät synkkenevät yhä, eikä aallonpohjaa ole vielä saavutettu, arvioidaan alan uusimmassa yrityskyselyssä. Ennen kesää koettujen logistiikkaoneglmien jälkeen komponenttien ja materiaalien saatavuus heiluu edelleen heikosta parempaan – myös elektroniikka- ja sähköteknisessä teollisuudessa.
Uutinen
Korona kiritti mobiilidatan kasvuun
Product Design Gala 2020 koronan varjossa
Parempaa liikenneturvallisuutta 5G-verkon kautta
Syyskuussa Suomessa käynnistynyt kansainvälinen 5G-SAFE-PLUS-projekti tähtää liikenneturvallisuuden parantamiseen. Apuna käytetään ajoneuvojen omaa teknologiaa ja 5G-verkkoja, joiden avulla saadaan ajantasaista tietoa esimerkiksi vallitsevista keliolosuhteista ja liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista. Testejä tehdään Suomen Lapin lisäksi Kanadassa.
Nousevilla ICT-teknologioilla iso vaikutus kestävään kehitykseen
Lyhyellä aikajänteellä nopeimmat hyödyt kestävään kehitykseen tuovat tekoäly, algoritmit, koneoppiminen, robotiikka ja autonomiset järjestelmät, arvioidaan Traficomin Deloittelta tilaamassa selvityksessä. Siinä tutkittiin uusien nousevien ICT-teknologioiden ilmasto- ja ympäristövaikutuksia sekä niiden merkittävyyttä Suomessa.
Uutuusprosessori sulautettuihin ratkaisuihin
EU-rahaa leditekniikkaan ja älymateriaaleihin
Qualcommilta viritetty 5G-moduuli kannettaviin ja sulautettuihin
Irralliset paristot ja akut eivät kuulu sähköromun joukkoon
Poikkeuksellisen kevään ja kesän aikana sähkö- ja elektroniikkalaitteita on palautunut kierrätykseen ennätysmäärä. Samalla näihin SER-keräyspisteisiin on päätynyt kasvavissa määrin irtoparistoja ja -akkuja, jotka ovat aiheuttaneet jo keräyspisteissä vaaratilanteita. Ja silti niille on oma kierrätysjärjestelmänsä.
Kännykkä laajentaa ihmisen toimintoja ja kokemuksia
Kännykät laajentavat käyttäjänsä kognitiivisia toimintoja tai tietoisia kokemuksia. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan elektroninen apuväline voi oikein käytettynä tulla jopa osaksi ihmismieltä. Kännykkä voisi toimia osana muistojen ja uskomusten toteutuspohjaa samaan tapaan kuin sokean keppi tai tekoraaja osana tuntoaistimuksen toteutusta.






