Video: Suomi 100 -juhlasatelliitti pääsi vihdoin matkaan

Vuoden lähtövalmiina odottanut Suomen satavuotisjuhlasatelliitti piti lähteä runsas viikko sitten avaruuteen, mutta  SpaceX-yhtiö siirsi Falcon 9-kantorakettinsa laukaisua useita kertoja huonojen sääolosuhteiden ja lisätarkistusten takia. Laukaisu onnistui vihdoin maanantaina 3. joulukuuta kello 20.34 Suomen aikaa. Onnistuneen laukaisun voi katsoa edelleen nettivideona.

Space X -yhtiön mukaan alkuperäinen laukaisun siirto johtui raketille tehtävistä tarkistuksista. Nyt ongelmaksi nousi huonot sääolosuhteet. SpaceX päätti myöhään eilen yöllä siirtää keskiviikoksi 28. marraskuuta aiottua laukaisua ja sitten 2. joulukuuta sääolosuhteiden huononemisen takia.

Falcon 9:n erikoisuus on uudelleenkäytettävyys: raketin ensimmäinen vaihe palaa tehtävänsä suoritettuaan takaisin alas, ja se voidaan käyttää uudelleen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhtiö käyttää samaa rakettia kolmatta kertaa, ja siksi huolto- ja tarkistustoimenpiteisiin kului oletettua pidempi aika. Myös viimeisin viivästys aiheutui uudelleenkäytettävän osan lisätarkastuksista.

Pitkään avaruuteen pääsyä odottanut Suomi 100 -piensatelliitti asennettuna laukaisusovittimeksi kutsuttuun laatikkoon muutaman muun nanosatelliitin kanssa.

Falcon 9 vei avaruuteen Suomi 100:n ja 63 muuta piensatelliittia. Raketin nokkakartion sisällä oli erityinen tukirakenne, johon satelliitit on kiinnitetty joko suoraan tai laatikoissa, joiden sisältä ne siirtyvät avaruuteen.

Kyseessä on suurin määrä satelliitteja, joka laukaistaan yhdellä kertaa avaruuteen Yhdysvalloista. Suomi 100 -satelliitin lisäksi avaruuteen toimitettaan suomalaisen Iceye-yhtiön X2-tutkasatelliitti.

Suomi 100 -juhlasatelliitti on viimeisten vapautettavien satelliittien joukossa noin klo 1 yöllä, kertoo satelliittiprojektin twitter-tili (LINKKI).

Kantoraketti vei satelliitit 575 kilometrin korkeudessa olevalle radalle, joka kulkee lähes maapallon napojen ylitse. Suomi 100:n ja muiden nanosatelliittien vapauttaminen avaruuteen tapahtuu rauhallisesti, jotta satelliitit eivät törmäisi avaruudessa toisiinsa.

Vapautus päättyy noin 4 tuntia ja 40 minuuttia laukaisun jälkeen. Suomi 100 on viimeisten vapautettavien satelliittien joukossa noin klo 1 yöllä, kertoo satelliittiprojektin twitter-tili (LINKKI).

Ensimmäinen yhteys Suomi 100 -satelliittiin otetaan samaisen twitter-sivun mukaan huomenna tiistai-aamulla noin klo 9, mutta jo ennen sitä satelliitin ns. majakkasignaali saatetaan saada vastaan jossain päin maailmaa.

Suomi 100 -satelliitti mittaa erikoisvalmisteisella radiolaitteistollaan lähiavaruudessa olevia avaruussääilmiöitä. Lisäksi satelliitin kamera kuvaa avaruussään näkyviä merkkejä, esimerkiksi revontulia, sekä maapalloa ja erityisesti Suomea.

Suomi 100 -juhlasatelliittin kehityksessä on Aalto-yliopiston lisäksi ollut Ilmatieteen laitos, joka on osallistunut satelliitin tietokoneohjelmiston ja instrumenttien valmistukseen ja on mukana tieteellisessä tutkimusohjelmassa.

Kuva: Space-X / Falcon 9

Päivitetty 3.12.2018: Uutisen tietoja ja aloituskuva (Space-X)

Lisää: Juhlasatelliitti pian avaruuteen – mukana 63 muutakin piensatelliittia, 5.11.2018 (LINKKI) ja muut satelliittuutiset (LINKKI) ja arkistovideo maanantain 3.12.2018 onnistuneesta laukaisusta (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018