Solitoneillako uutta elektroniikkaa?

Korealaisen  Institute for Basic Sciencen (IBS) CALDES-tutkijat hakevat  solitoneista uusia tapoja tietoliikenteeseen ja tietojenkäsittelyyn. Tutkijat ovat osoittaneet, että solitoneja voidaan manipuloida. He ovat hahmotelleet kuinka solitoneita voitaisiin käyttää jopa loogisiin operaatioihin.

Avaamalla uuden elektroniikan alan, eli solitoniikan. Etelä-korealaisen IBS:n tutkijat hahmottelevat jo uuden sukupolven hybridejä IT-laitteita, joissa yhdistyy piitä ja solitoneja.  Moniulotteisuus voi viedä myös askeleen lähemmäksi aivojen kaltaisia laitteita, jotka jäljittelevät sitä miten informaatiota käsitellään aivojen hermosolujen piireissä.

Fyysikot tiesivät, että yksi mahdollinen ratkaisu signaalivaimennukseen tai kohinaongelmaan voi löytyä matemaattisesta topologian käsitteestä. Se liittyy ominaisuuksiin, joihin ei vaikuta muutokset muodossa. Viime vuonna IBS:n tutkijat selvittivät piille sijoitettujen indiumatomien kaksinkertaisen ketjun solitonien ominaisuuksia ja he huomasivat, että solitonit voisivat olla kolmessa muodossa.

Työ esiintuomat kolme solitonia voivat myös edustaa numeroa 1, -1 ja 2 sekä tila ilman solitonia nollaa (0), mikä luo nelinumeroisen lukujärjestelmän. Moninumeroiset järjestelmät mahdollistavat enemmän toimintoja ja tiedon tallennusta vähemmässä tilassa.

LISÄÄ: Nanobitteja.fi (LINKKI) ja tutkijoiden tiedote (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016