Kännykkä tuo meille pian tekoälyn

Tulevaisuuden suurimmat teknologiainnovaatiot ovat suhteellisen huomaamattomia aluksi. Tutut laitteet parantuvat ja nopeutuvat, mutta täysin uudet laitelanseeraukset ovat vähissä, kertoo Deloitte selvityksessään. Ja silti yhä useammassa kännykässä on jo koneoppimiseen liittyviä ominaisuuksia ja sormenjälkitunnistin on jo yli miljardissa laitteessa.

Deloitten tuore teknologiakatsaus ennustaa, että vuonna 2017 yli 300 miljoonassa uudessa älypuhelimessa on koneoppimiseen liittyviä ominaisuuksia. Vaikka vuonna 2017 ominaisuudet löytyvätkin lähinnä älypuhelimista, tulevaisuudessa joukkoon liittyvät kymmenet miljoonat dronet, tabletit, autot, lääketieteelliset työkalut ja teknologiainnovaatiot.

”On kiehtovaa, että laitteet voivat oppia erilaisista tiedoistaan ja käyttäjien toimista. Koneoppiminen mullistaa yksinkertaisiakin tehtäviä, kuten sisällön kääntämistä kielestä toiseen. Tämän lisäksi koneoppiminen voi tuoda merkittäviä parannuksia turvallisuuteen ja terveyteen”, sanoo Deloitten Jukka-Petteri Suortti .

Kuva: Huawei/Honor

Deloitten ennusteen mukaan sormenjälkitunnistin (kuvassa) löytyy tänä vuonna jo yli miljardista laitteesta. Noin 40 prosentissa kaikista kehittyneissä maissa olevista älypuhelimista on sormenjälkitunnistin jo vuoden 2017 loppuun mennessä.

”Sormenjälkitunnistaminen lisääntyy hurjaa vauhtia. Tämä edesauttaa luomaan kitkattoman käyttäjäkokemuksen esimerkiksi mobiilimaksamiseen. Pari vuotta sitten sormenjälkitunnistin löytyi vain kalleimmista ja parhaista puhelimista, mutta vuoden 2017 loppuun mennessä se löytynee myös monista halvemman hintaluokan puhelimista. Uskomme, että lähes 80 prosenttia käyttäjistä käyttää sormenjälkitunnistinta säännöllisesti”, huomauttaa Deloitte Digitalin Suomen johtaja Mikko Räty.

TAUSTAA:

Technology, Media & Telecommunications (TMT) Predictions on konsulttiyritys Deloitten globaali vuosittainen tutkimus, joka luotaa teknologia-, media- ja telekommunikaatioalan trendejä ja tulevaisuudennäkymiä. Se toteutettiin alkuvuodesta 2017 jo 16. kertaa. Tutkimus pohjautuu Deloitten toimialalla työskentelevien asiantuntijoiden sekä toimiala-analyytikkojen näkemyksiin, alan johtavien yritysten ylimmän johdon haastatteluihin sekä muuhun aineistoon. Tutkimukseen osallistui tuhansia alan vaikuttajia eri puolilta maailmaa.

LISÄÄ: Technology, Media & Telecommunications (TMT) Predictions -raportti (LINKKI, pdf)

Kuvat: Huawei/Honor

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi !

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016