Hallitus tukee kvanttitietokoneen hankintaa ja akkukehitystä

Hallituksen 5,5 miljardin euron lisätalousarviossa on kvanttitietokonehankinnalle myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus. VTT:lle rakennettava kvanttitietokone tulee palvelemaan sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä. Samalla hallitus panostaa akkumateriaalien kehitykseen ja tukee myös 10 miljoonalla eurolla valmistavan teollisuuden työpaikkojen palauttamista Suomeen.

Ilmaiseksi ohjelmoinnin ja datan perusteet – verkossa

Suomalaisen verkostoyliopisto FITech tuo Aalto-yliopiston kanssa verkkoon ohjelmoinnin 101: Digi & Data -kurssikokonaisuuden. Tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä 20 000 osallistujaa. Nyt kurssin pilottitoteutuksiin haetaan ensimmäisiä osallistujia.

VTT hankkii viiden kubitin kvanttitietokoneen

Teknologiakehittäjä VTT käynnistää ensimmäisen  kvanttitietokoneen hankinnan. Uuden koneen suunnittelu ja rakennus toteutetaan innovaatiokumppanuutena.  Ensimmäisen viiden kubitin koneen tavoitteena on kasvattaa kansallista kyvykkyyttä alueen suunnitteluun ja rakentamiseen sekä luoda osaamista tuleville sovellusalueille.

Näin koronapisarat leviävät – superkone simuloi

Aalto-yliopiston ja kolmen muun suomalaisen tutkimusorganisaation yhteishanke on selvittänyt supertietokoneen avulla koronaviruksen kulkeutumista ja leviämistä ilmassa. Alustavien tulosten mukaan virusta kantavat aerosolihiukkaset voivat säilyä ilmassa luultua pidempään. Katso tästä superkoneen mallintamat tulokset.

Superkone tutkii koronaviruksen leviämistä

Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen, miten koronavirus voi levitä ilmassa. Apuna käytetään CSC:n superkonetta 3D-mallintamiseen. Tutkijat uskovat, että ensimmäisiä tuloksia voidaan saada jo lähiviikkoina. Myös  muut it-yritykset ovat aktivoituneet koronavirustutkimuksen avustamiseen.

5G-verkko tuli Valtran etäohjattavaan traktoriin

Elisa esittelee Helsingin 5G Showroomissa yhteistyökumppaneiden kanssa Valtran etäohjattavan traktorin lisäksi muitakin 5G-verkkoa hyödyntäviä ratkaisuja. Elisalla on Pasilan toimitalossa esillä kaikkiaan yhdeksän 5G-verkkoa hyödyntävää uudenlaista ratkaisua ja -palvelua.

Suunnon antureilla älyä lasten potkupukuun

Suomessa on kehitetty pikkulasten älypotkupuku, jolla voidaan mitata Suunnon Movesense- anturimoduulien avulla lasten spontaania liikkumista viiden kuukauden iästä lähtien. Tieto liikkeistä auttaa muun muassa arvioimaan lapsen neurologisen kehityksen poikkeamia.

Pienempiä transistoreita kerrostetuilla hiilinanoputkilla

Kerroksittaisista nanoputkista voidaan tehdä tulevaisuudessa transistoreja, jotka ovat pienempiä ja nopeampia kuin nykyiset, piistä tehdyt transistorit. Tokion yliopiston ja muutamien muiden huippuyliopistojen lisäksi tutkimusta on tehty Aalto-yliopistossa. Projektissa on ollut mukana myös  suomalainen nanoalan yritys Canatu.