6G-tekniikat tekevät autoista vaativan ohjelmistoalustan

Ajoneuvoista tulee tulevaisuudessa entistä vaativampi ohjelmistoalusta uusien autonomisten tekniikoiden ja nopeampien 6G-verkkojen kautta. Ne vetävät vertoja kompleksisuudessa jopa kehittyneimmille matkapuhelimille, arvioi Oulun yliopiston Empirical Software Engineering -yksikön professori Tero Päivärinta. Hyvä esimerkki tulevaisuuden autosta on yliopiston jo pitempään käytössä ollut 6G-koeauto ratkaisuineen.

5G-teknologia vauhdittamaan viranomaisviestintää – 6G myös tulevaisuudessa

Suomessa viranomaisverkkoja operoivan Erillisverkkojen uusin katsaus selviää, miksi viranomaisten siirtyminen 5G:n aikakauteen kestää odotettua pitempään. Tuore katsaus käy läpi myös 5G-teknologian tarjoamia mahdollisuuksia tulevalle Virve 2 -palveluille. Selvityksen mukaan päästä myös  tutkimuksen alla oleva 6G-tekniikka tulee tarjoamaan myös entistä laajempia mahdollisuuksia viranomaisverkkoihin.

Oulun 6G-professorit edelleen alansa siteeratuimpia

Oulun yliopiston 6G-tekniikoita tutkivat Mehdi Bennis ja Tarik Taleb ovat päässeet kansainväliselle Highly Cited Researchers -listalle viittausten määrässä omalla alallaan.  Kaikkiaan Suomessa toimivista tutkijoista listalle nousi tänä vuonna 16 alansa huippua.

6G-tutkijat tekivät tulevaisuusoppaan

Pääosin oululaisten 6G-tutkijoiden toteuttama uutuuskirja esittelee, miten tulevat kuudennen sukupolven kännykkäverkot muuttavat tulevaisuuttamme. Aiemmin alueella on keskitytty uuden tietoliikenteen vaativaan signaalinkäsittelyyn ja teknologian perustutkimukseen. Uutuuskirjan voi ladata kätevästi netin kautta luettavaksi.

Suomeen uusia huippututkimuksen hankkeita – kvanttiteknologia mukaan

Suomen Akatemian lippulaivaohjelma laajenee neljällä uudella hankkeella, jotka kattavat  kvanttiteknologian, koulutuksen ja osaamisen, digitaalisen vesiosaamisen sekä matematiikan hyödyntämisen kuvantamisessa ja mallintamisessa. Niitä rahoitetaan  lähes 90 miljoonalla eurolla kahdessa neljän vuoden jaksossa.

Nokia leikkaa ja suoraviivaistaa – jatkaa silti panostuksia tutkimukseen

Nokia kiihdyttää strategiansa toimeenpanoa, yksinkertaistaa toimintamalliaan ja ryhtyy toimenpiteisiin kannattavuuden varmistamiseksi. Myynti siirtyy osaksi liiketoimintaryhmiä ja samalla yritys leikkaa kulujaan 800-1200 miljoonaa euroa kolmessa vuodessa sekä irtisanoo väkeään. Silti pitkän aikavälin tutkimukseen panostetaan edelleen yrityksen Bell Labsin kautta.

Kuparin lisäksi loppuvat pian xDSL-yhteydet

Lankapuhelimien ja kupariverkkojen poistuminen vie mukanaan pian myös hitaat xDSL-kuparilaajakaistat. Nyt DNA kertoi lopettavansa viimeisetkin kuluttaja-asiakkaiden xDSL-yhteydet ensi vuoden maaliskuussa. Kuparin korvavat uudet nopeammat kuitu- ja uudet kännykkäverkot.

Robottiauto saa 6G-yhteydet liikennetietoihin

Suomi etenee nopeasti seuraavan sukupolven kännykkäyhteyksissä. Oulun yliopiston uusimmassa 6G Visible -projektissa yhdistyvät kehitteillä oleva 6G-kännykkätekniikat ja autonomiset autot. Yliopiston ja ilmatieteen laitoksen lisäksi sivutukea antavat monet suomalaisyritykset Dimecc-teknolofgiayhteisöstä oululaiseen kehittäjäyritys Elektrobittiin.

Nokian tulos laski Applen patenttimaksuista huolimatta

Nokia teki tulosvaroituksen perjantaina ja nyt saatiin tarkemmat tiedot, miksi matkapuhelimien verkkobisnes tökkii Pohjois-Amerikassa. Onneksi entinen kilpailija Apple saatiin maksamaan takautuvasti patenteista, jonka ansiosta Teknologiayksikkö paransi tulostaan kaikkiaan 80 miljoonalla eurolla.

Oululaiset veivät uusimman 6G-lehtensä Göteborgiin

Oulun yliopiston julkaisema kuudes 6G Waves -lehti julkaistaan tänään Göteborgissa alkavassa EuCNC & 6G Summit -konferenssissa. Painetun lehden lisäksi uusin numero on luettavissa sähköisenä näköislehtenä netin kautta.